tiistai 5. heinäkuuta 2011

Onko rikkaus synti?

Luin lomalla ollessani 20-vuotta vanhaa kirjaa Aiti Teresasta. Jostain syystä hänen ajatuksensa eivät tuntuneet lainkaan vanhentuneilta. Kirjassa äiti Teresa pohti muun muassa rikkautta ja köyhyyttä. Hän toteaa: ”Ei ole synti olla rikas, mutta rikkaus johtaa helposti ahneuteen, ja silloin se muuttuu synniksi”. Äiti Teresan mielestä rikkauskin on Jumalan lahja, mutta hyväosaisten velvollisuus on jakaa omastaan niiden kanssa, jotka eivät ole yhtä hyväosaisia. Nykyinen hallitus näyttää olevan sitä mieltä, että niille joilla on paljon, annettakoon enemmän ja niillä joilla on vähän, otetaan pois siitä vähästäkin.


Tämä asia näkyy esimerkiksi nykyisessä verotuksessa. Varallisuusveron poistaminen myötä suurestakaan omaisuudesta ei tarvitse maksaa veroa. Oikeudenmukainen verotus tarkoittaa sitä, että niillä joilla on hyvät tulot ja paljon omaisuutta, on mahdollisuus maksaa myös enemmän veroja. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tasa-arvoisia ja oikeudenmukaisia hyvinvontipalveluja pidetään yllä juuri verotulojen avulla. Toisaalta kansakuntantana meidän on muistettava, että emme voi ”tuijottaa vain omaan napaamme”, vaan meillä on vastuu auttaa myös köyhempiä maita kehittymään.


Kansakuntamme on jakaantunut entistä selkeämmin rikkaisiin ja köyhiin. Köyhien määrä on koko ajan kasvamassa ja rikkaat jatkavat rikastumistaan. Perinteisesti huono-osaisiksi määriteltyjen väestöryhmien, kuten työttömien ja päihdeongelmaisten, rinnalle on noussut uusia väestöryhmiä, kuten yksinhuoltajat, opiskelijat, opintonsa keskeyttäneet nuoret, pienituloiset lapsiperheet ja ylivelkaantuneet. Myös joka neljännellä ikäihmisellä on vaikeuksia kattaa menojaan. Erityisesti iäkkäillä yksinasuvilla naisilla köyhyysaste on noussut viime vuosina voimakkaasti. Pelkän kansaneläkkeen varassa elävän ikäihmisen kaikki tulot voivat mennä vuokriin ja muihin maksuihin, ja he joutuvat tinkimään jopa ruoasta.
Käytännössä hyvinvointivaltiomallin purkaminen näkyy muun muassa viimesijaisen sosiaaliturvan ehtojen tiukentamisena, yksilöllisen vastuun yhä voimakkaampana korostamisena ja rahoitusvastuun siirtämisenä aikaisempaa enemmän palvelujen käyttäjille asiakasmaksujen kautta. Samaan aikaan yhä suurempi osa julkisista palveluista halutaan ulkoistaa ja kilpailuttaa. Sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteestamme on alle EU:n keskitason ja terveydenhuoltomenot ovat EU-maiden pienimpiä. Tästä syystä myös suomalaisten sosioekonomiset terveyserot ovat kansainvälisestikin tarkasteltuna suuret, ja ne ovat edelleen kasvamassa.


Köyhien ja syrjäytyneiden osuus väestöstä sekä heidän käytössään olevat resurssit ovat poliittisen onnistumisen mittari. Tilastojen valossakin voidaan todeta nykyhallituksen puolustaneen lähinnä rikkaiden ja hyvätuloisten asemaa.



Merja Mäkisalo-Ropponen