tiistai 5. heinäkuuta 2011

Miksi vanhuspalvelulain säätäminen on niin tärkeää?

Vuonna 1992 Suomessa luovuttiin ns. ”korvamerkityn” rahan myöntämisestä kunnille. Kunnat saavat valtionosuutta tietyn summan, jonka he voivat käyttää haluamallaan tavalla. Alkuperäinen ajatus oli, että kunnissa on paras asiantuntijuus sen päättämiseen, mihin asioihin rahaa tarvitaan ja mitkä ovat kunnan kehittämisen painopistealueita. Sinällään ajatus on erittäin järkevä ja kannatettava. Nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen voimme kuitenkin todeta, ettei kunnallisilla päättäjillä ole ollut riittävästi tietoa, taitoa ja valmiutta tehdä kuntalaisten kannalta järkeviä ratkaisuja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä on johtanut jopa räikeään epätasa-arvoon eri kunnissa asuvien kesken.

Erittäin selkeästi tämä tulee esille vanhuspalveluissa. Suomessa on kuntia, jotka ovat järjestäneet palvelunsa hyvin ja toisaalta meillä on kuntia, joissa palveluiden laadussa ja määrässä on paljon puutteita. Kuntien erilaiset toimintatavat tulevat esille muun muassa siinä, kuinka paljon yli 75 vuotiaista kuntalaisista on pysyvässä laitoshoidossa (vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla). Vaihteluväli eri kunnissa on tällä hetkellä 1 – 15 prosenttiin. Tästä voidaan jo päätellä, että joissakin kunnissa ikäihminen joutuu paljon helpommin laitoshoitoon kuin joissain toisissa.

Tasa-arvoisen ja laadukkaan asumisen, hoidon ja hoivan varmistamiseksi kaikille ikäihmisille Suomessa vanhuspalvelulakiin on kirjattava ainakin seuraavat asiat:

1) Laissa tulee olla selkeät aikarajat sille, miten nopeasti ikäihmisen on päästävä hoidon arviointiin ja hänen tarpeidensa mukaiseen oikeaan asumis- ja hoitopaikkaan.

2) Lakiin tulee kirjata myös henkilöstömitoitus erityyppisissä hoitoyhteisöissä ja kotihoidossa. Myös työntekijöiden ammattitaitoon ja koulutukseen on annettava ohjeistus.

3) Kaikille ikäihmisille on taattava riittävä ennaltaehkäisevä ja kuntouttava toiminta.

4) Ikäihmisen äänen on tultava nykyistä paremmin kuuluviin hoito- ja asumismuotoja päätettäessä.

5) Asiakkaiden maksamat palvelumaksut on yhtenäistettävä koko maassa. Laissa on määriteltävä yhtenäinen maksukatto, jonka alle kaikki asiakasmaksut (lääkkeet, hoito, asuminen ymv.) kootaan. Tällä hetkellä kunnat määrittelevät nämä asiat itse ja Suomessa on kuntia, joissa ikäihmiselle ei esimerkiksi palvelutalossa asuessaan jää lainkaan käyttörahaa eri palvelumaksujen jälkeen.

Edellisten asioiden lisäksi laissa on erityisryhmänä huomioitava muistisairaat ihmiset. Heidän sairautensa hyvä ja kokonaisvaltainen hoito on monessa kunnassa pahasti laiminlyöty. Muistisairauksiin perehtyneitä lääkäreitä ja hoitajia on tällä hetkellä liian vähän. Tutkimusten perusteella tiedämme, että mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus todetaan ja mitä nopeammin kokonaisvaltainen kuntouttava toiminta aloitetaan, sen hitaammin muistisairaus etenee.

Lain tarkoitus on ensisijaisesti varmistaa inhimillinen elämä ikäihmisille. Huomionarvoista on, että näillä toimenpiteillä saadaan myös yhteiskunnan kustannukset kuriin. Näiden asioiden toteutuminen mahdollistaa ikäihmisten toimintakyvyn säilymisen ja raskaan laitoshoidon tarpeen vähenemisen.

Inhimillisyyden näkökulmasta myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailutusta on uudistettava niin, etteivät ikäihmiset ja vammaiset joudu kilpailutuksen takia pompoteltavaksi paikasta toiseen.

Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)